Ysit töihin -hanke

Ysit töihin -projekti

Ysit töihin yhdessä 4H:n kanssa

 

4H-järjestön Ysit töihin -hankkeessa parannetaan nuorten työllisyyttä tarjoamalla heille valmennusta ja koulutusta sekä opettamalla talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitoja. Tavoitteena on auttaa nuoria työllistymään vähintään kahden viikon ajaksi 9. luokan jälkeisenä kesänä. Kesätyötä voivat nuorille tarjota yritykset, erilaiset yhteisöt ja kotitaloudet.

Joka vuosi noin 50 000 nuorta päättää peruskoulun. Tuolloin vastuun ottaminen omasta elämästä tulee ajankohtaiseksi ja lyhytkin työkokemus on tässä vaiheessa erityisen tärkeä.

Kesä ilman työtä ja oman rahan puute voi kääntää nuoren elämän suunnan väärille urille, mutta onnistunut kesätyökokemus 16-vuotiaana vahvistaa nuoren uskoa selviytymiseen työelämässä. Ensimmäinen työpaikka avaa tietä seuraavalle ja samalla on mahdollisuus jättää nuorelle muistijälki, että oma kunta on hyvä paikka tehdä työtä.

”Kesätyötä voivat projektin kautta nuorille tarjota yritykset, erilaiset yhteisöt ja kotitaloudet. Työnantajia voi askarruttaa mm. nuoren osaaminen, perehdytys ja lainsäädäntö ja heille tarjotaan tukea ja kannustusta alle 18-vuotiaiden työllistämiseen”, kertoo Ysit töihin -projektin projektipäällikkö Sirkka Suomäki Suomen 4H-liitosta.

Kahden viikon työkokemus jokaiselle ysiluokkalaiselle

Tärkeässä roolissa Ysit töihin -hankkeessa ovat työnantajien lisäksi kunnat ja koulut, joiden tiloissa koulutus järjestetään. Projektissa koulutetaan nuoria yrittäjyyteen, henkilökohtaisen talouden hallintaan ja työelämätaitoihin liittyvissä asioissa. 4H:n tavoitteena on tarjota jokaiselle 9. luokan päättävälle nuorelle kahden viikon työkokemus tai että nuori työllistää itsensä yrittäjänä. 4H-yhdistykset etsivät yhdessä nuorten kanssa mahdolliset työnantajat ja viestivät kampanjasta. Yhdistykset kouluttavat ja valmentavat nuoret sekä tukevat työantajia nuorten rekrytoinnissa. Projektissa seurataan myös nuorten sijoittumista kesätyöhön ja kootaan palautetta sekä nuorten että työnantajien kokemuksista.

Projektissa on mukana kolme maakuntaa; Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Etelä-Pohjanmaa. Mukana on 29 4H-yhdistystä 34 kunnan alueella ja yhdeksäsluokkalaisia on yli 5100.

Etelä-Pohjanmaan alueelta mukana olevat 4H-yhdistykset ovat Seinäjoki, Kauhajoki, Kurikka, Isojoki-Karijoki ja Töysä.

Ysit töihin -projektin toteuttaa Suomen 4H-liitto opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella 2019-2021.

4H on toiminut Suomessa nuorten työllistäjänä jo 90 vuoden ajan. Työelämä- ja yrittäjyyskasvatus ovat tärkeä osa 4H-nuorisotyötä. Yli 7 000 nuorta vuosittain saa työkokemuksen 4H:n kautta.

 

Lisätietoja:

 

Keski-Suomi

Sirkka Suomäki

kehityspäällikkö, projektipäällikkö

Ysit töihin -projekti

p. +358 40 534 6361

sirkka.suomaki@4h.fi

Suomen 4H-liitto

www.4h.fi

 

Pirkanmaa

Anu Parviainen

kehityspäällikkö

p. +358 44 783 0322

anu.parviainen@4h.fi

Suomen 4H-liitto

www.4h.fi

 

Etelä-Pohjanmaa

Tuija Saarimäki

aluejohtaja

p. +358 40 071 8963

tuija.saarimaki@4h.fi

Suomen 4H-liitto

www.4h.fi